About
Nimeni on Jyrki Vainio (s. 1977), olen pilapiirtäjä, sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Pilapiirroksiani on julkaistu kesäkuusta 2017 lähtien kahdesti viikossa Ilta-Sanomissa (tiistai ja viikonloppunumero) ja helmikuusta 2016 kolmesti viikossa Turun Sanomissa (maanantai, keskiviikko, perjantai). 2016 lähtien olen tehnyt myös yhden piirroksen viikossa yhteisjulkaisuna Länsiväylään, Vantaan Sanomiin ja Helsingin Uutisiin (lauantai). Piirrän myös Sivumiete-sarjakuvaa Kanava-lehteen.
Helpoin tapa nähdä uusimmat piirrokseni netissä on seurata minua Twitterissä.
Aiempia piirrossarjojani ovat olleet Partio-lehdessä julkaistu sarjakuva Närhivartio (1996–2017), armeijan Ruotuväki-lehdessä julkaistu Tornitouhua (1999–2016), sekä Lapin ja Vaasan ylioppilaslehdissä ja Otaniemen Polyteekkari-lehdessä nähty pilakuvasarja Aivoutouksia (1999–2005 – tai jotain niillä paikkeilla).
Työskentelen freelancerina ja tällä hetkellä pilapiirrostyöt täyttävät aikatauluni kuta kuinkin kokonaan. Aiempia piirrosasiakkaitani ovat olleet mm. yrityksistä ja yhteisöistä: Nokia–Siemens Networks, Nordea, Tekes, Tieto, Saarioinen, Oulun Energia, Diacor, Forcit, Psycon, MCI Press, Sanoma News, Poliisi, Puolustusvoimat, Pelastuslaitos, Opetushallitus, Taiteen keskustoimikunta, Patentti- ja rekisterihallitus. Sekä lehdistä edellä mainittujen lisäksi mm. Apu Lukemisto, Meidän Mökki, Kymen Sanomat, Kouvolan Sanomat, Etelä-Saimaa, Lapin Kansa.
Toimin aiemmin myös Kuvittaja-lehden päätoimittajana ja olen kirjoittanut piirrosaiheisia juttuja myös mm. Sarjainfo-lehteen. Olen myös opettanut ja luennoinut piirtämisestä ja kuvakerronnasta erilaisille yleisöille ala-asteista korkeakouluihin.
Olen kotoisin Rymättylästä, Turun saaristosta. Nykyään asun pääkaupunkiseudulla. Valmistuin taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2008. Matkan varrella ehdin opiskella myös Lahden muotoiluinstituutissa, Turun yliopistossa, Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja Kent State Universityssa Ohiossa.
//
My name is Jyrki Vainio. I’m a cartoonist and illustrator. My work has been regularly published since I was 16 (I was born in 1977). I’ve done cartooning in all its forms: comic strips, comic books, political cartoons, children’s books and cartoon illustration. I work as a freelancer and currently do two editorial cartoons a week for Ilta-Sanomat, three a week for Turun Sanomat and one a week for Länsiväylä, Vantaan Sanomat and Helsingin Uutiset. The easiest way to follow my work online is on Twitter.